keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Loppukireilyä - hetki taas lyö

Talvi tuli Halifaxiin yhdessä yössä, viime viikon keskiviikkona kun heräsin oli koko kampus valkoinen. Lapsuudenaikainen lumi-innos palasi pintaan, kun  kampuksen kanssa-asukit päättivät ottaa lumisuudesta kaiken ilon irti. Iltapäiväluentojen osallistumisprosentti oli oletettavasti matala, kun valtaosa yliopiston opiskelijoista otti osaa lumisotailuun kampuksen kentällä. Kentän katsomo muuttui pulkkamäeksi, roskalaatikot kelkoiksi ja seinäkalenterit liukureiksi.




Lauantaina lavalle pääsi minä, kun satapäisen skandinavia-juurisen yleisön edessä sooloilin jouluyön juhlayön. Nova Scotian Scnadinavian Society järjesti jouluillallisen, johon sponssattiin opiskelijoille lippuja. Ilmainen ruoka ja joulutunnelma houkuttivat osallistumaan, ja ilta osoittautui yhdeksi parhaimmista. Vaikka en Kanadassa koti-ikävää ole ehtinyt potea, tuntui lämpöiseltä syödä graavilohta ja nauttia salmiakki-shotti. Ihmiset olivat suloisia ja heräsin huomaamaan joulun lähestymisen. Joululaulu-sessiot oli suunniteltu niin, että opiskelijat laulavat säkeistön omalla kielellään. Minun ollessa ainoa suomalainen opiskelija ja Magnuksen ainoa islantilainen, saimme loistaa (?) lavalla vuoroillamme soololaulajina, ruotslaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kuoroillessa porukoissa.








Torstai-iltana oli virallinen jalkapallo-seasonin päätösgaala, josta jatkettiin koulun baarin kautta tunnelmalliseen irlantilaispubiin, missä oli live-kitara-kantrimusiikkia ah. Musiikkihuippuhetket jatkui sunnuntai-iltana, kun James Blunt konsertoi Halifaxissa. 




Huomenna vuorossa last class bash, eli viimeinen päivä kun on koulutunteja! Semester on paria esseetä ja yhtä koetta vaille valmis! Hurjaaaa. Viimeiseen vajaaseen pariviikkoiseen yritän vielä mahduttaa mahollisimman paljon hetkiä ja retkiä, ja huomaan että lähdön lähestyessä kulutan kavereiden sohvia entistä ahkerammin. Univelat kuron umpeen sitten kun lentelen tuntikaupalla Atlantin yllä kotikotia kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti