We do not remember days, we remember moments

Nyt kun lukukausi lähes lopussa, mietin miten jännä on että etukäteen varoiteltiin paljon asuntolaelämisen haittapuolista, mutta nyt uskon että kampusasuminen tulee olemaan asia mitä Suomesta käsin tulen ikävöimään eniten. Ihmisten lisäksi, of course. Asuntolaelo muistuttaa hetkittäin huoletonta lapsuusaikaa, milloin mentiin koputtamaan kavereiden kotioville. Täällä kavereiden asuessa samassa rakennuksessa taikka alikulkukäytävän päässä toisessa talossa, seurankipeä löytää hengailukaverin hetkessä ja helposti. Yritän mietti uusia uutisia... Lumet suli! Joulun lähestymisestä kertoo vain kaupungin massiiviset joulukoristeet ja radion joululaulut, muuten muistuttaa alkusyksyä - lämpötila on taas kymmenen kieppeillä ja auringon paistaessa talsimme lenkkipolkuja ilman takkeja. Ja cafeterissa taas yksi lisää työntekijä joka muistaa wrap-tilaukseni ulkomuistista hih.

Viime viikon yöt valvoin esseitä kirjoitellen, mutta perjantaina astuin ulos koesalista voittojafiiliksin kun viimeinenkin deadline oli takana. Lauantaina keksimme kavereiden kanssa viettää herrasmies/leidi-iltaa ja päivä kierrettiin kirppareita sopivia asusteita etsien ja tunnelmaa nostattaen. Dollar-kaupasta mukaan tarttui pehmomiekat ja ritaritasoiset miekkailuhaasteet olivatkin osa illan ohjelmaa. Aiheutimmei yleistä kuhinaa kun astelimme koulun cafeteriaan täysissä tamineissa, toisten nauttiessa iltapalaa pyjamat päällä.  Erilainen ja erikoinen mutta erinomainen ilta.

Sunnuntaina nautittiin pitkän kaavan brunssista ja kävelykierroksesta satamassa, missä on uusi sukellusveneenmuotoinen leikkipaikka! Sunnuntai-iltana suuntasimme Lower Deck -pubiin, missä soitti yksi parhaista cover-bändeistä joita olen ikänä kuullut! Olen tykästynyt kovasti paikalliseen livemusiikki-kulttuuriin. 

Viimeinen viikko Halifaxissa on hurja ajatus. En meinaa malttaa nukkua kun en tahdo "tuhlata" yhtään aikaa. Yritän muistaa että ei pidä itkeä että se on ohi, vaan hymyillä koska se on tapahtunut :')

Loppukireilyä - hetki taas lyö

Talvi tuli Halifaxiin yhdessä yössä, viime viikon keskiviikkona kun heräsin oli koko kampus valkoinen. Lapsuudenaikainen lumi-innos palasi pintaan, kun  kampuksen kanssa-asukit päättivät ottaa lumisuudesta kaiken ilon irti. Iltapäiväluentojen osallistumisprosentti oli oletettavasti matala, kun valtaosa yliopiston opiskelijoista otti osaa lumisotailuun kampuksen kentällä. Kentän katsomo muuttui pulkkamäeksi, roskalaatikot kelkoiksi ja seinäkalenterit liukureiksi.

 

Lauantaina lavalle pääsi minä, kun satapäisen skandinavia-juurisen yleisön edessä sooloilin jouluyön juhlayön. Nova Scotian Scnadinavian Society järjesti jouluillallisen, johon sponssattiin opiskelijoille lippuja. Ilmainen ruoka ja joulutunnelma houkuttivat osallistumaan, ja ilta osoittautui yhdeksi parhaimmista. Vaikka en Kanadassa koti-ikävää ole ehtinyt potea, tuntui lämpöiseltä syödä graavilohta ja nauttia salmiakki-shotti. Ihmiset olivat suloisia ja heräsin huomaamaan joulun lähestymisen. Joululaulu-sessiot oli suunniteltu niin, että opiskelijat laulavat säkeistön omalla kielellään. Minun ollessa ainoa suomalainen opiskelija ja Magnuksen ainoa islantilainen, saimme loistaa (?) lavalla vuoroillamme soololaulajina, ruotslaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kuoroillessa porukoissa.

Torstai-iltana oli virallinen jalkapallo-seasonin päätösgaala, josta jatkettiin koulun baarin kautta tunnelmalliseen irlantilaispubiin, missä oli live-kitara-kantrimusiikkia ah. Musiikkihuippuhetket jatkui sunnuntai-iltana, kun James Blunt konsertoi Halifaxissa. 

Huomenna vuorossa last class bash, eli viimeinen päivä kun on koulutunteja! Semester on paria esseetä ja yhtä koetta vaille valmis! Hurjaaaa. Viimeiseen vajaaseen pariviikkoiseen yritän vielä mahduttaa mahollisimman paljon hetkiä ja retkiä, ja huomaan että lähdön lähestyessä kulutan kavereiden sohvia entistä ahkerammin. Univelat kuron umpeen sitten kun lentelen tuntikaupalla Atlantin yllä kotikotia kohti.

Urheilu-uutisia

Heräsin huomaamaan, että tasan kolme Halifax-viikkoa jäljellä. Yritän ajatella, että "vielä" kolme viikkoa, sen sijasta että "vain" kolme viikkoa, ettei ajatus ahdistaisi liikaa. Mitä pidemmälle syksy on edennyt, sitä enemmän asioita ja ihmisiä on elämään tullut. Syyskuussa tuntui turistilta, nyt puhun jo "Kanada-elämästä". Ja elämäänhän kuuluu harrastuksia. Jalkapallojoukkueemme on pitkin syksyä sunnuntai-iltaisin kirmaillut kentällä voitokkaasti ja kausi huipentui tänä viikonloppuna finaaleihin. Periksiantamattomalla asenteella ja loistavalla tiimityöllä käänsimme tilapäisen 4-1 tappion meidän 5-4 voitoksi. Vaikka pelasinkin aika hardcore puolustusta, uskon että suurin antini joukkueelle oli team spirit, mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia, mestaruus tuntui loistavalta. Tulevana torstai-iltana meille sponssataan ilmainen ateria (free food kieltämättä kannusti pistämään parastaan kentällä) ja saadaan champion t-paidat, jota tulen ylpeänä kantamaan hih :)

Ja koska aina sanotaan, että vaihdossa kuluu kerätä kokemuksia, suostuin empimättä mukaan myös toiseen tiimiin - dodgeball joukkueeseen. Jokunen on luultavasti nähnyt Dodgeball -elokuvan, itse katsoin sen vasta lauanantai-iltaisen turnauksen jälkeen. Dodgeball muistuttaa etäisesti suomalaista polttopalloa - vastustajiin yritetään osua palloa heittämällä. Mutta maahan ei ole piirretty ympyrää eikä ole vain yhtä pallonheittäjää, vaan kaksi joukkuetta kisaa kentällä keskenään kuudella pallolla, joilla yritetään pommittaa toista joukkuetta ja samalla väistellä (englanniksi dodge) vastustajien osumia. Kuuden hengen joukkueemme pärjäsi hyvin siihen nähden, että toisin kuin kanadalaisilla jotka ovat pelanneet dodgeballia liikuntatunneilla koko pienen ikänsä, meidän joukkueessa oli minut mukaan lukien kaksi täysin lajille tuntematonta pelaajaa. Turnaus oli leikkimielinen, mutta hyvin intensiivinen. Paikalla oli dj ja myöhemmin myös tilattu pitsalähetti.

                                                              Puolustajien kaarti

                                                         Jalis Champions

                                                        Ready, set, dodgeball!

Energiaa urheiluun olen saanut paitsi aurinkoisista säistä, myös ruoasta. Cafeterian ruoka on yllättävän hyvää, mutta muutaman kuukauden jälkeen huomaa, miten se aikalailla toistaa itseään. Olen koukuttunut wrappeihin ja filosofisoin että wrap a day keeps a doctor away. Tänään vedonlyönnin seurauksena vietin wrapittömän päivän ja ainakin toistaiseksi vielä hyvissä voimissa... Tortellini-baari, kanawokki ja bataattiranskikset täyttivät mahan. Huomaan että tässä kuussa olen alkanut syömään enemmän myös kampuksen ulkopuolella ja käynyt ruokaostoksilla ja kokannut Armanin ja Magnuksen keittiöllisessä asunnossa. Viikonloppuna tiskasin ekaa kertaa kolmeen kuukauteen! Cafeteria on ollut täyden palvelun buffet, likaiset astiat vain palautetaan kärryyn ja someone else takes care of them. Aika alkaa totutella tiskilliseen arkeen, I guess.

Opiskelua on enää parisen viikkoa jäljellä, viimeinen kokeeni on joulukuun toinen päivä. Kaikki neljä kurssiani ovat osoittautuneet mielenkiintoiseksi ja cross cultural psykologian kurssini on paras kurssi, millä olen ikänä ollut ja uskallan sanoa millä ikinä tulen olemaan! Atlantic Canada -kurssilla olen oppinut tuntemaan tämänhetkisen sijaintialueeni historiaa ja parasta antia on ollut keskustelut alueen nykypäivän haasteista. Aluksi jännitin ottaa osaa keskusteluihin, sillä koin että suomalaisena en tiedä alueen asioista tarpeeksi, mutta professori on aina haastanut minua kertomaan mielipiteeni ulkopuolisena ja pari viikkoa sitten yksi kanadalaisista opiskelijoista tuli tunnin jälkeen sanomaan, että tykkäsi miten olin asiasta eri mieltä ja inspiroin keskustelua. Taisin punastua moisesta kehuvasta kommentista, mutta se on rohkaissut osallistumaan keskusteluihin muillakin tunneilla. Yleisesti ottaen professorit ja kanadalaiset opiskelijat ovat kiinnostuneet kuulemaan, miten asiat ovat muualla maailmassa. Tiistai- ja torstaiaamuisin istun saksan tunnilla, missä käydään läpi samoja asioita kuin lukion saksan kursseilla, mutta hyvää muistiinpalautusta ja helppoja hyviä arvosanoja :P Lisäksi pidän professoria erittäin hyvänä, ja olen aina välillä keskittynyt vain tarkkailemaan, mitä kielenopetuskeinoja tunneilla käytetään. Kielenopetus toimikoon aasinsiltana neljänteen kurssiini, joka käsittelee englannin opetusta. Tämän kurssin loppukokeen korvasi "poster presentation" ja niinpä viime sunnuntai-illan käytin askarrellen. Ostin Walmartista valtaisan pahvi-pohjan, jolle kokosin asiani ja parhaani mukaan kuvitin.

Arkipäivät täällä koostuu samanmoisista palasista kuin Suomessakin, tosin erona se että täällä huomattavasti enemmän vapaa-aikaa ja kaverien asunnot samassa pihapiirissä. Niinpä harvoin istun iltoja omassa (pienessä) huoneessani. Maanantaisin ja keskiviikkoisin koulu ei ala ennen iltapäivä yhtä, ja olen ottanut noina päivinä tavaksi lenkkeillä satamaan. Mikään ei herätä paremmin kuin raikas meri-ilma ja mahtavat maisemat. Elän hyvin hetkessä, mutta seuraavasta viikonlopusta tiedän jo sen verran, että lauantaina luvassa Scandinavian Christmas Dinner (graavilohi ou jes), jonne pohjoismaalaisille opiskelijoille sponssattiin ilmaisia lippuja ja sunnuntai-iltana James Bluntin konsertti :)

Headfirst fearless

Kelien kylmetessä (vaikkakin vielä pysytty nollan paremmalla puolella) olen etsinyt lämpöä paitsi uuden superyyber-talvitakkini sisältä, myös lähiseudun lämmitetyistä uima-altaista ja sauna-alueista. Viikonlopun alkaessa torstaina busseilimme kylpylään, missä Magnuksen yllyttämänä tein henkilökohtaisen vesihyppykorkeus-ennätykseni yay. Opettajan ominaisuukseni olivat testissä, kun tutustutin vesijuoksua sitä täysin tuntemattomalle. Vesiurheilusta innostuneena suuntasimme tänään lauantaina toiseen suuntaan, Darthmouthiin, uimapaikkaan nimeltä Pirates Cove. Neonkeltaiset rannekkeet ranteissamme suhasimme vesiliukumäkiä ylös-alas tuntikaupalla. Jännityselementtinä olivat mäet, jotka loppuvat pari metriä ennen veden pintaa, niin että vatsanpohjassa tuntuu vapaata pudotusta ennen veteen pärskähtämistä. Lopuksi vietin vartin lämpimässä (ei kuumassa) saunassa ja huvituin, "uimapuvuttomuus kielletty" -kylteistä, sillä koko ikäni olen Suomessa törmännyt "uimapuku kielletty" viesteihin.

 

Dartmouth sijaitsee poukaman toisella puolella ja yhdistyy Halifaxiin sillalla. Subway-energiaa tankattuamme päätimme ylittää sillan busseilun sijasta kävellen. Hengitin sisään meri-ilmaa ja olen ylpeä itsestäni, että vihdoin omistan myös kaupunkimaisen kuvan Halifaxista (nähtävissä alla).

 Yöllä käännetään tällä mantereella kelloja talviaikaan ja toivon ,että pystyisin samalla kääntämään aikaviisareita taaksepäin tai pysäyttämään kellot hetkeksi. Pelottavaa, kuinka nopeasti aika on mennyt. Mietin miten syyskuussa suuntasin viikonlopuiksi roadtripeille ja kuinka nyt olen viettänyt viikonloppuni Halifaxissa. Näin on käynyt sitä suuremmin suunnittelematta mutta samaa suosittelisin muille vaihtoonlähtijöille. Alkusyksystä kelit on auringoisemmat, jolloin rantaretket ja maisemat mahtavimmillaan. Lisäksi vaihdon alussa ystäväpiiri suppeampi - mitä enemmän päiviä kuluu sitä enemmän ihmisiä tapaa ja enemmän tekemistä kampuksella ja kaupungissa. Nyt en malttaisi enää viettää montaa pitkää viikonloppua muualla, kun niin paljon ihania ihmisiä ja tekemistä tarjolla täällä. Torontoon suuntaan joulukuussa lukukauden loputtua.

Tästä päivästä vielä: ilo ja innostuneisuus sisälläni poksahtelivat iloisesti purkkapallon lailla kun löysin kaupasta värikkäitä purkkapalloja pussissa! Siis sellaisia ihanuuksia, mitä voi ostaa purkkakoneista! Life is great.

Happy Halloween!

Pohjoisamerikalainen Halloween oli yksi syy, mikä painoi vaakakupissa kun punnitsin valintaa lähteä vaihtoon syys- vai kevätlukukaudella... Hih kuulostaa hölmöltä, mutta huipun Halloweenin jälkeen olen oikein onnellinen päätöksestäni. Koko lokakuu on sisältänyt halloweenimaisia elementtejä kurpitsankaiverruksineen, Tim Hortonsin erikoiskurpitsamuffineineen, käytävien koristeluineen ja kauppojen valtaisine Halloween-valikoimineen. Mutta varsinaisen vieton aloitimme torstaina, kun kaveriporukan kanssa suuntasimme Haunted Houseen ja jälkikäteen palkitsimme rohkeutemme läheisessä pubissa oransseille Halloween-drinkeillä.

Perjantaipäivä viimeisteltiin asuja ja illalla melkeinpä koko yliopisto ahtautui kampuksen baariin Halloween-juhliin. Lauantaina katseltiin auringon paisteessa syksyn viimeistä amerikkalaisen jalkapallon kotipeliä ja nautittiin ilmaisesta ulkoilmakonsertista. Illalla sujahdettiin taas Halloween asuihin, joissa kierreltiin koulun käytäviä kunnes siirryttiin viettämään loppuiltaa kaverin housepartyihin eli talobileisiin eli kotibileisiin. Parasta juhla-antia oli nähdä ihmisten asuja ja yllättyä toisten luovuudesta. Itse sukkuloin ensimmäiset illat Power Puff tyttönä ja maanantai-illalla vaihdoin väriä valkoiseen ja talviseen, kun pukeuduimme kolmen kaverini kanssa vuodenajoiksi.

Maanantaina pääsin aitoon amerikkalaiseen Trick or Treat -tunnelmaan aasinsiltaa pitkin. Yliopisto-opiskelijat ovat vähän liian vanhoja karkki vai keppos -kierrokseen, mutta otin osaa projektiin nimeltä Trick or Eat, joka kerää ruokaa vähäosaisille. Halloween asuihin pukeutuneina kiersimme ovelta ovelle kysyen kuivamuonalahjoituksia. Koska olimme liikkeellä samaan aikaan lasten kanssa, tarjottiin jokaisella avatulla ovella lähes poikkeuksetta myös  meille karkkia. Palasimme kierrokselta kassit täynnä ruokaa hyväntekeväisyyteen ja taskut täynnä karkkia omaan iloon :)

Aika kiitää, 40 Halifax päivää jäljellä!

Asuntolassa elosta

Pohjoisamerikkalaisessa yliopistolassa asuminen on kokemus isolla Koolla. Hyvä vai huono sellainen, riippuu vastaajasta, monisanaisen väittelyn saisi aiheesta aikaan. Ymmärrän vastustajien pointit: asuntolahuoneet ovat pieniä, seinät ohuita ja kylpyhuoneet jaettuja niin, että viikonlopun jäljiltä ei voi ikinä olla varma mitä tai kenet kylpyhuoneen lattialta löytää. Mutta itse liputan asuntolan sosiaalisen elementin puolesta.. Myönnän, jos viettäisin kaikki opiskeluvuoteni Kanadassa, en varmastikan viettäisi niitä kaikkia asuntolassa asuen. Mutta vaihtarina tämä toimii. Kampuksella eläessä on kaikki, everything ja everyone, lähellä. Aamutorkun unelma, sillä matka asuntolahuoneesta luokkahuoneeseen kestää hissliikenteestä riippuen 2-8 minuuttia. Yliopiston cafeteria tarjoaa paitsi buffetillisen ruokaa, myös superisti seuraa. Joskus en edes muista mitä söin, mutta muistan kenen kanssa söin. Aika moni on ruokapuolesta kysellyt, kiinnostuneimmille tässä linkki yliopiston ruokapalvelujen sivuille :D

http://www.campusdish.com/en-US/CA/SaintMarys/# 

Saint Mary's Universityn kampuksella on kolme asuntolarakennusta, Loyola, Vanier ja Rice.  Rice koostuu asunnoista, jotka muistuttavat suomalaisia soluasuntoja. 3-4 opiskelijaa jakavat asunnon, missä keittiö ja kylpyhuone. Pari parasta kaveriani asuvat tälläisessä, ja valtaosan ajastani vietän siellä, sillä huoneet huomattavasti isommat ja jääkaappi vakiovarusteena. Vanier ja Loyola, missä itse majoitun, rakentuvat erilailla. Vanier on neljäkerroksinen, Loyola 22-kerroksinen rakennus, ja kerros missä majailee on yllättävän iso osa identiteettiä täällä. Uusia ihmisiä tavattaessa kuuluu aina kysyä, missä kerroksessa asut. Itse vastaan Loyola 16. Kerros koostuu neljästä käytävästä. Jokaisen käytävän varrella on viisi huonetta, osa yhden hengen, osa kahden hengen. Nämä viisi huonetta jakavat oman käytävän varrella olevan vessan ja kylpyhuoneen. Joka kerroksessa on lisäksi lounge, vähän kuin olohuone. Ja mikä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kerros kokoontuu about joka toinen viikko kokoustamaan ja järjestämään tapahtumia. Meidän kerros suunnittelee parhaillaan retkeä mikroautoilemaan. Yllättävän moni tuttavuus, kaveruus tai ystävyys täällä on alkanut hissistä tai ruokalasta. Kampus sijaitsee hyvällä paikalla, Halifaxin keskustaan kävelee vajaassa kymmenessä minuutissa, rakastamaani satamaan 15 minuutissa ja 5 minuutin matkan päässä on Point Pleasant Park, joka on ihanteellinen ulkoiluun ja lenkkeilyyn.  Alla kuvia olohuoneesta ja Hallloweenia varten koristellusta käytävästä.

Mitä rakastan on se että kampuksella on aina tekemistä ja seuraa saatavilla sitä halutessa. Sunnuntai-iltana kun ei meinannut tulla uni, pari tekstiviestiä ja kuusi minuuttia myöhemmin istun kanadalaisen ja bangladesilaisen kaverin kanssa autossa kohti kebab-ravintolaa ja videovuokraamoa. Maanantai-iltana kampuksella pelattiin bingoa ja keskiyöllä istuin kaverin kanssa pyykkituvalla pesukoneissa pyöriviä pyykkejä seuraten ja ihmissuhteita puiden. Tiistai on tyypillinen leffailta, sillä silloin opiskelijat elokuvailevat 5dollarilla eli reilulla kolmella eurolla. Tiistai suosii opiskelijoita myös shoppaillessa, silloin saa opiskelijakorttia vilauttamalla supermarketeista 10prosenttia alea. Tänä tiistaina ostoskärryt täyttyi kahdesta kurpitsasta, sillä valmistauduttiin kaverin kanssa tänä viikonloppuna vuorossa olevaan Halloweeniin niitä käytävällä kaivertaen. 

Tämä viikonloppu tulee vierehtämään Halloween-humussa, Halloweenimaisia juhlia kampuksella ja keskustassa. HAPPY HALLOWEEN!

It's a state of bliss you think you're dreaming, it's the happiness inside that you're feeling - Avril ja muita huippuja, hauskoja, pelottavia ja pelaavia hetkiä

Torstaina tanssittiin isolla areenalla kun Avril Lavigne konsertoi Halifaxissa. Vaikka en megafanien kerhoon kuulukaan, nautin keikkatunnelmasta kovasti. Avril ei keskittynyt uuden levyn promoomiseen vaan hurmasi vuosien takaisilla hiteillään, joita jortsattiin porukalla lattiapaikoillamme lavan edessä. Konsertin jälkeen juhlat jatkui paikallisela klubilla, missä Halifaxin kolme kovinta diitseitä otti mittaa toisistaan vuotuisissa mestaruuskisoissaan. Vaikka blogin kuvasato on kovin luonto- ja maisemavoittoista, älkää antako sen hämätä, Halifaxista löytyy kovasti kaupunkimeininkiäkin :P

Perjantaina pääsin ottamaan varaslähdön Halloween-ffilikseen kun Psychology Societyn (jep olen liittynyt sellaiseen..) retkeiltiin tunnin matkan päässä sijaitsevaan Truroon, missä avautuu suuri pimeä pelottava maissipelto, josta on tähkäilty kauhujen kuja - Haunted Corn Maze. Ei kuulosta kummoiselta mutta on mieletön! Sydän hakkasi hulluna kun pimeistä puskista pomppi zombeja ja kun moottorisahamiehet jahtasivat maissipeltoja pitkin. Tuntemattomista ihmisistä tuli nopeasti sydänystäviä, kun kauhu sai ihmiset takertumaan toisiinsa :D Parhautta mutta mutaisaa, kengät kylpivät yön yli pesuhuoneessa.

Lauantain hengasin kampuksella, pitkän kaavan parin tunnin brunssi cafeteriassa kavereiden kanssa ja pikavisiitiksi suunniteltu käväisy ostoskeskukseen maksamaan puhelinlasku, joka venyi kun sale-kyltit huusivat nimeäni.. Puhelinlaskun mukaan edes uusi puhelin vieraanlaisella näppäimistöllään ei ole rikkonut tekstaus-tapaani, täälläkin niitä kertyi kuussa 2086... hih. Illalla juhlittiin kaverin synttäreitä Pacificon tanssilattialla, kunnes aamuyöllä takseiltiin kotiin. 

Sunnuntaiaamuna herään puoli kahdeksalta puhelinsoittoon, kun kanadalainen kaverini hehkuttaa saaneensa auton käyttöönsä ja ilmoittaa noutavansa minut puolen tunnin päästä kampuksen porteilta. Lyhyt varoitusaika, mutta pitkä ajoaika. Joka ei kylläkään tuntunut pitkältä auringon paistaessa ja kantrimusiikin kaikuessa ah <3 Huristelimme Kejimkujikin kauniiseen kansallispuistoon, jossa patikoimme parisen tuntia kunnes koukkasimme McDonaldsin kautta takaisin Halifaxiin, että ehdin jalkapallopeliini. Jup, pelaan täällä jalisjoukkueessa, believe it or not. Ja hyvin pelaankin, puolustin pallon pois sellaisella intensiviteetillä että polvet on naarmuilla ja nilkat mustelmilla. Kaksi miestä onnistuin kaatamaan maahan ilman keltaisen tai punaisen kortin heilahtamista. Pelataan harrastajaliigassa, jonka sääntöihin kuuluu että kentällä oltava vähintään kolme tyttöä tiimissä. Vastustajien verkko heilahti meidän voitoksi 9-0 tänä iltana, mitä juhlistettiin pizzan syönti kilpailulla, jossa sijoituin hopeapaalulle.